Nuorempana olin kesäisin Hauholla auttamassa heinätöissä. Peltojen paalaus ja paalien kerääminen aavoilta pelloilta tuntui loputtomalta kurimukselta. Todellisuudessa peltojen pakettiin laittaminen oli viikon tai kahden yksitoikkoinen fyysinen rykäys. Sitä vain sulki mielensä ja täytti/purkasi mekaanisesti kuorman toisen perään ajattelematta mitään. Fyysisenä suorituksena työstä sai nautintoa. Päivän päätyttyä tunsi, että oli tehnyt jotain ja uni tuli helposti. Mielelle työ ei juurikaan tarjonnut virikkeitä. Paalit tuli pinota niin, että kuorma kesti kasassa kuljetuksen ajan mutta lopulta hommassa ei päässyt juurikaan varioimaan vaan kuormat olivat melko lailla toistensa kopioita.
En haluaisi sarjakuvien tekemisen olevan samanlaista työtä. En halua kasata vuodesta toiseen kuormaa samalla tavalla. Piirtää ruutuja mekaanisesti valmiin ohjeen mukaan (vaikka olisin itse tehnyt ohjeen). Haluan keksiä ja tuntea löytämisen riemua piirtämistyön aikanakin. Työsuunnitelman/käsikirjoituksen orjallinen noudattaminen 3-5 vuoden ajan olisi henkisesti liian tuskaista. Luultavasti kykenisin siihen mutten halua enää edes yrittää. Saattaa kuulostaa pahalta. Mitä jos rakentajat toimisivat samoin rakennuksilla? Toteuttaisivat luovasti arkkitehdin suunnitemia… Tulokset voisivat olla mielenkiintoisia mutta… Onneksi tässä tapauksessa sabotoin vain omia suunnitelmiani eikä ketään altisteta terveydelle haitalliseen tilanteeseen.
Oikein tai väärin. Päämäärän saavuttamisen eteen pitäisi olla valmis tekemään raskaitakin uhrauksia. Piirtäminen on ollut minulle usean vuoden ajan työtä mutta ennen kaikkea se on ollut läpi elämän kestänyt intohimo enkä pidä ajatuksesta, että se olisi vain mekaaninen suoritus. Joten ilmoitan tässä ettei minulta tarvitse jatkossa odottaa mitään loppuun asti mietittyä ja valmista. Suomalaisten urheilijoiden tavoin teen vain oman juttuni ja katsotaan maalissa mihin se on riittänyt. Teen toki parhaani.
SUPERTURUNEN 