Tekijänoikeuksista väännetään muuallakin kuin Suomessa.
Tämä teksti on hyvä varsinkin kaikille wannabe-kuvittajille jotka tekevät töitä huonoilla ehdoilla yhteisestä edusta välittämättä.
Advertisements
Tekijänoikeuksista väännetään muuallakin kuin Suomessa.
Tämä teksti on hyvä varsinkin kaikille wannabe-kuvittajille jotka tekevät töitä huonoilla ehdoilla yhteisestä edusta välittämättä.
Entäs kaikki ne sadat suomalaiset toimittajat jotka ovat töissä sanomalehdissä ja naputtavat tekstiä kahdeksan tuntia päivässä, viitenä päivänä viikossa. Heillä tuskin on mitään oikeuksia tekemäänsä työhön.
Tässä tulee mietittyä sitä että mikä on raja sellaisen lehtijutun välillä joka on pelkkää sielutonta raportointia ja mikä on teos. Pieni wikipediasta tiivistetty kainalojuttu urheilusivuilla on jotain missä tekijän persoona tuskin näkyy ja saman tekstin voisi kirjoittaa kuka tahansa. Joku Hunter S. Thompson ja muut gonzot taaskin tekevät kaunokirjallisuutta ja taidetta. Mutta mihin raja vedetään. Entä kuvitusten puolella, onko informaatiografiikka saman arvoinen kuin Superturusen tekemä persoonallinen piirros.
Nyt on tunnustettava että olen tehnyt töitä hirviösopimuksella. Nimittäin New Yorkerille. Niiden sopimus saa Hesarin vastaavan näyttämään huippu diililtä. Työn tehdessäni tiesin kuitenkin mitä tein. Kuvitukset voisivat olla kenen tahansa tekemiä. Ei niistä minua tunnista. En jää niitä kaipaamaan. Mutta tekisinkö Hesarille kuvia samalla periaatteella? En usko. Vaikea juttu. Periaatteessa yhdentekeviä käyttökuvia voisi tehdä sopivaa korvausta vastaan mutta se ei taida kuitenkaan helpottaa kuvittajien, valokuvaajien tai kirjoittajien asemaa. Ehkä toimin ajattelemattomasti tehdessäni kuvat New Yorkerille. Amerikka tuntui silloin niin kaukaiselta…