KULTAINEN NUORUUS osa 1

HuomisenLapset

kasvot1

kasvot2

kasvot3

kasvot4

Vimmaista piirräntää. Etsin jotain muuta ja löysin laatikon kätköistä vanhoja tekemiäni sarjakuvia ja piirustuksia. Teini minulla, 20 vuotta sitten on ollut hurja draivi päällä. Hirveä energia ja itsevarmuus. Kuvia selatessa tuli mieleen nuoruusajan parhaan ystäväni kommentti näytettyäni hänelle taidekoulusta valmistumisen aikoihin uusia sarjakuviani (yllä olevat ovat siis 80-90-lukujen taitteesta ja valmistuin kuvataiteilijaksi 1997). Hän kummasteli kuinka kehitykseni oli taantunut. Yleensähän koulussa käy päinvastoin. Olin silloin loukkaantunut kommentista. Nyt kuitenkin näen että hänen sanoissa oli jotain perää. Samanlaista varmuutta ja raivoa ei taidetta opiskelleen minun kynänjäljessä ole nähtävissä. Uusi tieto toi selkeästi tekemiseen epävarmuutta ja hajotti luonnollista ilmaisua. Mutta en lähtisi katumaan opintoja sillä vaikka piirtäminen kärsi, niin sisällöllisissä asioissa kävi täysin toisin. Hiukka olen kuitenkin harmissani mutta ehkä nuo innostavat löytämään jotain samaa tuleviin projekteihin…

Ylimmäinen sivu on 30-40 sivuisesta Huomisen lapset nimisestä sarjakuvasta. Jälkimmäiset sivut ovat Huomisen lapsia edeltäneestä 150 sivuisesta kunnianhimoisesta projektista, missä päähenkilö kuoli heti alkuun ja lopussa taisteli Ilmestyskirjan Petoa ja Jeesusta vastaan. Olin sarjaa piirtäessä 15-17 vuotias (?) ja se oli aikanaan itselleni jonkinlainen oppityö. Sarjan nimi oli Kasvot. Vaikka nuo näytesivut ovat aika komeita, käsikirjoitukset olivat hirveitä.

Advertisements

One thought on “KULTAINEN NUORUUS osa 1

  1. No onpahan tyylikkäitä näytesivuja todentotta!
    Mustaa, ah.

    Ja jep, huokuu sellainen tietynlainen energia ja vimma näistä. Ilo katsella..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s