Superturunen tunnetaan myös nimellä Marko Turunen. Turunen on lahtelainen kuvittaja, sarjakuvataiteilija sekä sarjakuvaopettaja.
Turunen on valmistunut Turun Piirustuskoulusta (nyk. Turun Taideakatemia) kuvataiteilijaksi (kuvanveistäjäksi) 1997. Sarjakuvat muodostavat Turusen tuotannosta näkyvimmän osan. Suurimpana vaikuttimena Turusen sarjakuvauralle on toiminut 1982 Ihmeneloset lehdessä jatkosarjana alkanut John Byrnen kuvittama X-miehet.
Turunen on palkittu muutamissa kotimaisissa ja kansainvälisissä sarjakuvakilpailuissa. Lisäksi Suomen Sarjakuvaseura on antanut hänelle puupäähatun. Turusen sarjakuvakirjoja on käännetty ranskaksi, saksaksi ja italiaksi. Kuvituksia Turunen on tehnyt useisiin maamme sanoma- ja aikakausilehtiin. Kustannusyhtiö Otavalle hän on tehnyt kuvituksia lasten- ja nuorten kirjoihin.
Turunen harrastaa satunnaisesti seksiä, sählyä, jalkapalloa, lukemista sekä säännöllisesti television katselua. Lempisarjoja ovat 60-luvun Batman ja Star Trek sekä Lars von Trierin Valtakunta (Riget), Amerikan Idol, Taisteluplaneetta Galactica ja tanskalainen komediasarja Kyllä nolottaa (Klovn).
Turuseen saa yhteyden sähköpostitse: markot(@)phnet.fi
Sarjakuvajulkaisut:
- Ufoja Lahdessa 4/4, Daada 2011, ISBN 978-952-5915-01-3
- Der Round 2, Daada 2010, ISBN 978-952-67102-7-3
- Der Round 1, Daada 2010, ISBN 978-952-67102-6-6
- De la viande de chien au kilo, Fremok 2009, ISBN 978-2-35065-040-1
- Ufoja Lahdessa 3/4, Kreegah Bundolo 2009, ISBN 978-952-67008-2-3
- Ufoja Lahdessa 2/4, Daada 2009, ISBN 978-952-67102-2-8
- Ufoja Lahdessa 1/4, Daada 2008, ISBN 978-952-67102-0-4
- Supernormal, Daada 2008, ISBN 978-952-99201-8-1
- Lihat puntarissa, Daada/Kreegah Bundolo 2007, ISBN 978-952-99201-5-0
- La Morte Alle Calcagna, Canicola 2007
- L ́Amour au Dernier Regard, Fremok 2006, ISBN 2-911-842-80-4
- Base, Fremok 2005, ISBN 2-35065-000-6
- La Mort Rôde ici, Fremok 2005, ISBN 2-911842-94-4
- Kuolema kulkee kintereillä, Daada 2004, ISBN 952-99201-2-1
- Basis, Edition Moderne 2004, ISBN 3-907055-85-3
- Pohja, Johnny Kniga Kustannus 2003, ISBN 951-0-28370-3
- L ́Amour au Dernier Regard, Fremok 2003, ISBN 2-911-842-80-4
- Tiskipäiväkirja, Daada 2002, ISBN 952-91-5427-5
- Rakkautta viimeisellä silmäyksellä, Ubu 2000, ISBN 952-91-2783-9
Xerox:
- Karhu, Normal nro 6, 2006
- Two Adventures of Penguin, Normal nro 5, 2005
- Kill Bunny vol. 1+2, Normal nro 4, 2005
- Turku vs. Kotka, Super nro 7, 2005
- Varpu jatkaa päiväkirjaansa, Normal nro 3, 2001
- Panorama of home sweet 43,5 m2, Normal nro 2, 2000
- Stretch, Super nro 5, 1999
- Normal nro 1, 1999
- Magarella vs. Avaruusmegarella, Super nro 2, 1998
- 1984, Super nro 1, 1998
Antologiat:
- Call it a day, Viron Suomen-instituutti 2011, ISBN 978-9949-21-711-3
- Finnish comics annual 2011, Suomen sarjakuvaseura/Huuda huuda 2011, ISBN 978-952-5724-31-8
- Gorgonzola 16, Ranska 2011
- Pitkis 2010
- Crachoir 2010 special comic strips 0% humour, Ranska 2010
- Hopital Brut 9, Le Dernier Cri 2010
- Bile Noire 17, Atrabile 2010
- Sarjakuva, suomalaisen sarjakuvan antologia, Venäjä 2009
- Canicola 7, 2009
- Diamond comics 3, 2009
- Gorgonzola 15, 2009
- Gorgonzola 14, 2008
- C ́est Bon Anthology vol. 5, C ́est Bon Kultur 2008, ISBN 978-91-976528-6-5
- L ́Horreur est Humaine vol.2 no 1, Editions Humeurs 2008, ISBN 978-2-916338-05-7
- Kus!#3, 2007
- Gorgonzola 13, 2007
- C ́est Bon Anthology vol. 2, C ́est Bon Kultur 2007, ISBN 91-974765-7-9
- Hopital Brut 8, Le Dernier Cri 2007
- Canicola 4, Canicola 2006
- De Brakke Hond 92, 2006, ISSN 0771-7260
- Aleksis Kiven päivä, Asema kustannus 2006, ISBN 952-99407-7-7
- Strapazin 84, Edition Moderne 2006
- Hopital Brut 7, Le Dernier Cri 2006
- Pala, Dodger ry 2005, ISSN 1796-0088
- Ubu 3, Ubu 2005, ISBN 952-91-8122-1
- Strapazin 77, Edition Moderne 2004
- Madburger, Stripburger 2002, ISBN 961-90436-9-34
- Fahrenheit 69,8, Fahrenheit 2000, ISBN 87-90370-20-1
- Musta*Naamio ja muita sarjakuvia Kemin pohjoismaisesta sarjakuvakilpailusta 2000, Kemin Sarjakuvakeskus 2000, ISBN 952-9686-22-6
Kirjakuvitukset:
- Ylikellotettu Nörtti, Otava 2006, ISBN 951-1-20736-9
- Musta käsi ja 69 muuta karmivaa tarinaa, Otava 2005, ISBN 951-1-20461-0
- Pöllösen tuumatornado, Otava 2003, ISBN 951-1-18659-0
- Vampyyrin vapaapäivä ja 69 muuta karmivaa tarinaa, Otava 2002, ISBN 951-1-18249-8
- Pöllösen aivomyrsky, Otava 2001, ISBN 951-1-17621-8