Arkisto kategorialle 'Sekalaisia/Various'
Innostuin kesällä vhs-kaseteista ja päätin alkaa keräämään 80-luvun suomikasetteja. Keskityin sellaisiin elokuviin mitä olin pikkupoikana ihmetellyt vuokraamon hyllyssä enkä ollut vielä niitä tähän päivään mennessä nähnyt. Kiinnostuksen kohteena olivat erityisesti tieteiselokuvat (tai ainakin elokuvassa piti tapahtua jotain yliluonnollista). Myös barbaari- ja toimintaelokuvat minkä kannessa komeili aseen kanssa lihaksikas mies tai vähäpukeinen nainen kelpasivat.
Tähän asti näkemäni perusteella voin sanoa ettei katsomani elokuvat ole kovinkaan hyviä. Monesti parasta näissä elokuvissa on kansigrafiikka ja se millaisia mielikuvia ne herättävät.
Loin omaksi ilokseni uudelle harrastukselleni blogin, VHS-PÄIVÄKIRJAN, minne kirjaan ylös katsomani elokuvat. Malttamattomana ja mielenkiinnolla odotan ensimmäistä oikeasti hyvää elokuvaa.
kolarissa hiukan pintavaurioita kärsinyt kaunis ja terhakka taskuraketti Citroen ZX Monaco (1,8i) 1997. Kilometrejä mittariin ei ole kertynyt hirvittävästi. Hiukan alle 190 000. Kolarin jäljiltä auto on edelleen ajokunnossa. Moottori on ehjä. Tankissa on noin 30 litraa bensaa, renkaat (kesä ja talvi) kohtuu hyvässä iskussa. Talvirenkaista vasen eturengas huonompi kuin muut. Vararenkaan kuntoa ei ole tarkistettu pitkään aikaan ja sen kunto on arvoitus. Auto on katsastettu kuukausi sitten toukokuun alussa. Molemmat umpiot pitäisi uusia. Valot toimivat kyllä mutta kiinnitysosat ovat murtuneet. Myös jäähdytin on kärsinyt vaurioita. Se vuotaa mutta vuoto on sen verran hidasta että autolla pystyy ajamaan lyhyitä matkoja. Jäähdytinkin täytyy siis uusia. Puskurin alaosa on myöskin uusittava. Uusi löytynee purkaamoista kyselemällä. Sama juttu konepellin kanssa. Käsistään taitava voi myös suoristaa pellin ja maalata sen. Arvioisin että tästä saa vielä 500-900 euron remontilla mainion kulkupelin.
Tästä klikkamalla löytynee jostainpäin Suomea tarvittavat osat edullisesti.
Jos olet innostunut lunastamaan (hintaneuvottelut voi aloittaa 400 eurosta) kuvien esittämän siistikuntoisen menopelin niin laita viestiä osoitteeseen markot(@)phnet.fi. Autoa saa käydä myös katsomassa Lahden Mukkulassa.
Søren Mosdal on raportoinut tanskaksi Kiasman näyttelystä. Linkki tässä.
Ranskankielisellä alueella Ufoja Lahdessa-kirjasta jaksetaan edelleen kirjoitella. Tästä klikkaamalla löytyy Christian Rossetin julkaisema pitkä artikkeli.
PÄIN NÄKÖÄ! SARJAKUVAN UUDET MUODOT osa 2
Julkaistu maaliskuu 9, 2012 Sekalaisia/Various , Uutisia/News 4 CommentsPÄIN NÄKÖÄ! SARJAKUVAN UUDET MUODOT osa 1
Julkaistu maaliskuu 3, 2012 Sekalaisia/Various , Uutisia/News Leave a CommentTämä viikko meni Kiasmassa rakentaessa omaa osuutta ensi viikolla avattavaan näyttelyyn. Alla muutama kuva vielä rakennusvaiheessa olleesta “installaatiosta”. Taustalla Jyrki Heikkisen piirros.
Yksi ufoarvio lisää.






































