Arkisto kohteelle maaliskuu 2009

KUVITUKSIA 1

Kuvitusmarkkinoilla on ollut viime aikoina tosi hiljaista. Puolen vuoden aikana on tullut vain muutamia työnantoja. Alla niistä parhaiten onnistuneita.

kulttuurivihkot

Kulttuurivihkot

lehdentekijat

Jokin Lehdentekijöiden lehti.

napaagentuuri

Napa kuvitusagentuurin näyttelykäyttöön tehty suklaa-aiheinen kuva.

tiedekilpailu1

Tiedekilpailujuliste

yliopistolehti

Yliopistolehti

MUKKULAN ALIENI

Näillä näkymin viimeinen kotimainen lehtihaastattelu ilmestyi  Etelä-Suomen Sanomissa maanantaina sopivasti Lahden Kirjamessujen jälkeen.

SUPERTURUNEN LAHDEN RADIOSSA

Aamuvirkut voivat kääntää radion 97,9 MHz keskiviikkona 18.3.2009 kello 8.40.

SUPERTURUNEN-NÄYTTELY

super

Lahden Kirjamessuilla 21.-22-3.2009 on esillä pienimuotoinen Superturunen nimeä kantava näyttely.

KAIKKEA MUUTA

Loinkin sarjakuville omia blogeja. Linkit löytyvät blogrollista tuosta oikealta reunalta. Tänne superturuseen alan ilmeisesti tuuppaamaan kaikkea muuta sälää.

UUDEN ALKU

Tänne olisi tarkoitus pikkuhiljaa alkaa rakentamaan omaa blogia. Esitellä sarjakuvia ja kuvituksia sekä mahdollisia muita projekteja. Oman blogin luonnissa on taustalla Daadan kustannustoiminnan loppuminen ja vuoden lopussa Daadan verkkosivujen sulkeminen. Karsitaan ylimääräiset kuluerät pois. Daadan blogi pysyy ja sitäkin kehitetään uuteen suuntaan.



Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.